Viime lauantaina (3.8.2024) olin kuvaamassa jo perinteeksi muodostunutta maastojuoksutapahtumaa – Kopparnäs Coast Trail -polkujuoksukisaa – Inkoossa. Jo viidettä kertaa.
KCT-kisa käydään tässä loppukesän puolella Inkoossa, Kopparnäsin kuvankauniilla virkistysalueella. Kisassa on kaksi vaihtoehtoista reittiä: noin 8 km:n lenkki ja noin 20 km:n lenkki. Juoksijoille kisa on haastava, sillä maasto on vaihtelevaa ja korkeuserot reiteillä melkoisia. Metsien ja niitynlaitojen lisäksi huomattava osa juoksureiteistä kulkee merenrantaa pitkin, rantakallioilla ja polveilevia, kallioisia mäkiä ylittäen.
Puitteet, ympäristö ja maisemat ovat huikaisevia. Vastaavantasoisia ei Suomessa ole monessakaan paikassa. Ehkä Koli ja pohjoisin Lappi pääsevät samaan sarjaan. Siksi ei ole mikään ihme, että KCT houkuttelee mukaan vuodesta toiseen lukuisia samoja kisaajia.
Maailmanluokan luonnollinen studio
Kuvaajalle tämä tarjoaa melkoiset mahdollisuudet visuaaliseen herkutteluun.
Vaihtelevat, kivikkoiset metsät. Korkeat, kallioiset mäet. Aavana aukeava meren ulappa lähisaarineen. Kaikki tämä kesäisessä kukoistuksessaan ja, kuten tällä kertaa, ilmojenhaltijan tarjoileman tumman, muhkean dramaattisen pilvimassan kera – vastavoimanaan meren puolelta ohuen utupilviverhon läpi paistava aurinko – muodosti juoksijoiden kuville näyttävän taustan.
Kun keitokseen lisätään lähes studiolaatuinen valaistus, kokonaan luonnon järjestämänä, epäonnistuminen näissä olosuhteissa olisi ollut likipitäen mahdottomuus. Tai sitten olisi pitänyt itse sählätä harvinaisen perusteellisesti.
Toki, oman mielenkiintonsa ja haasteensa työhön loi se, että sää ja valaistusolosuhteet tuon noin kolmituntisen kisan aikana vaihtelivat jonkin verran. Vaihtelu ei kuitenkaan ollut luonteeltaan ongelmia aiheuttavaa, vaan pikemminkin verrattavissa siihen, että studiossa välillä vaihdetaan hiukan valaisimien paikkoja, tehoja ja valonmuokkaimia toisenlaisen vaikutelman luomiseksi.
Dramaattista ja elokuvamaista valoa
Alkuvaiheessa, ennustettujen sadekuurojen ollessa vasta saapumassa alueelle, pääasiallinen valo tuli ohuen utupilvikerroksen läpi paistavasta auringosta.
Kesäistä, suunnattua, voimakasta ja melko kontrastikasta valoa, joka ei kuitenkaan ollut lainkaan niin raakaa kuin kirkkaalta taivaalta paistava suora auringonvalo. Moniin kuviin tämä toimi loistavasti sellaisenaan. Varsinkin silloin, kun juoksijat lähestyivät läheisen, harvahkon rantametsikön reunamilla. Metsän puolivarjo pehmensi valoa juuri sopivasti ja muodosti samalla taustalle vaihtelevia, täplikkäitä valokuvioita.
Avoimessa tilassa, lähempää vastavaloon tai sivuvastaiseen valoon kuvatessa suurinta kontrastia sai sopivasti tasattua täytevalona käyttämälläni, kameraan kiinnitetyllä salamalla.
Pohjoisen suuntaan kuvatessa taustalle sai vielä lisäkontrastia tuomaan uhkaavan tumman, muhkuraisen pilvimassan. Hikinen juoksija aurinkoisella kalliorinteellä takanaan myrskyä ennakoivat, tumman sinertävänharmaat ja monisävyiset pilvenmöykyrät – siinä takuuresepti näyttävälle kuvalle.
Päivän edetessä pilvimassa saapui Kopparnäsin päälle ja ennen pitkää alkoi vihmoa kevyttä sadetta. Valo ei kuitenkaan missään vaiheessa taantunut umpipilvisen päivän latteaksi harmaudeksi. Päinvastoin. Nyt se sai aivan uuden, graafisen ja elokuvamaisen luonteen.
Mielenkiintoisesti saderintaman pilvimassa ei suinkaan levittäytynyt peittämään koko taivasta, vaan meren päälle saapuessaan sen reuna alkoi hiljalleen haihtua. Tämä loi jännittävän, hyvin elokuvamaisen valon auringon paistaessa nyt hieman tukevamman pilvilautan reunan läpi. Edelleen kuitenkin melko kirkkaasti. Samalla kauempaa taivaalta ja mereltä tuli samalta suunnalta matalaa, hieman vähemmän intensiivistä valoa isolta pinnalta.
Pilvien alapinnat puolestaan tarjosivat vastakkaiselle puolelle tasaista, heijastettua täytevaloa.
Vastavaloon kuvatessa tällaisen valaistuksen vaikutus oli dramaattinen. Vahvoja puolisilhuetteja ohuehkolla, ympäröivällä korkovalolla. Hahmot eivät kuitenkaan uponneet varjopuoleltaan täyteen pimeyteen pilvistä heijastuvan valon ansiosta. Tarvittaessa valaistusta pystyi myös hieman auttamaan täytesalaman avulla.
Hieman sivummasta kuvatessa valaistus synnytti hyvin kolmiulotteisen, lähes graafisen vaikutelman. Ilmettä vielä korostivat sateen kasteleman sileän rantakallion kiillot ja varjot.
Lisäpotkua käsittelyllä
Mukavan kuvauspäivän jälkeen olikin sitten vuorossa melkoinen urakka: muutaman tuhannen kuvan karsiminen inhimillisemmäksi määräksi, kuvien jälkikäsittely ja viimeistely.
Peruskäsittelyn päälle päätin tehdä pienen, kuvan kohdetta paremmin esiin nostavan korostuksen. Tällainen erilliskorostus on temppu, jota olen tehnyt aiemminkin eri kuvausprojekteissa. Silloin tosin tehtävien kuvien määrä on ollut aina vain muutama. Tällaiselle vajaan 400 kuvan köntälle en olisi vielä pari kolme vuotta sitten ryhtynyt sellaista tekemään. Yksinkertaisesti sen vuoksi, että silloisilla työkaluilla askareeseen olisi mennyt kohtuuttoman paljon raakaa käsityötä.
Nykyiset ohjelmistotyökalut sen sijaan ovat aivan toista maata. Hahmontunnistukseen ja koneoppimiseen perustuvat työkalut uusissa ohjelmistoversioissa helpottavat toistuvia, tarkkuutta vaativia tehtäviä käsittämättömän paljon.
Ja ei, tekoälyn (AI) avustamat työkalut eivät vie kuvaajalta tai kuvankäsittelijältä tämän luovaa panosta mihinkään. Ne ainoastaan helpottavat ja nopeuttavat työvaiheita, joihin aiemmin joutui käsityönä käyttämään ”ikuisuuden”.
Tässä tapauksessa helpotus tuli itse kohteen valitsemiseen kuvan monimutkaisestakin taustasta.
Tein kohteille pienen kirkkauden ja värikylläisyyden noston; ja vastaavasti ympäristölle hienoisen kirkkauden ja värikylläisyyden laskun. Saatoin tapauksesta riippuen myös hiukan lisätä kohteen kontrastia tai ns. mikrokontrastia. Mitään dramaattisia muutoksia tai säätöjä en kuville tehnyt, sillä halusin kuitenkin pitää niiden kokonaisilmeen hyvin luonnollisena. Tyypillisesti myös tummensin jonkin verran taivaan osuutta, jotta sain sen yksityiskohdat paremmin näkyviin – vastaamaan paremmin sitä, miten ihmissilmä olisi näkymän hahmottanut.
Nautittava perinne
Kuten jo alussa mainitsin, olin KCT:ssä kuvaamassa nyt jo viidettä kertaa peräkkäin – kaikkiaan tähän mennessä järjestetyistä kuudesta kisasta. Tuonne on aina mukava palata.
Tapahtuman tunnelma ja ilmapiiri on aivan omanlaisensa. Osa kisaajista epäilemättä suhtautuu urakkaansa äärimmäisen tosissaan, mutta kaiken kaikkiaan osallistujilla näyttää olevan harvinaisen hauskaa. Tuo ilmapiiri myös huokuu ulospäin ja siitä pääsevät osallisiksi niin kuvaajat kuin sinne tänne reitin varrelle ryhmittyneet katsojat ja kannustajatkin.
Suhtaudun tällaiseen jatkumoon myös suurena luottamuksen osoituksena.
Kiitos järjestelyistä vastanneelle suunnistusseura OK 77:lle ja tapahtuman vireille panneelle Metsäreitti ry:lle siitä, että olen saanut olla mukana tallentamassa kisan tunnelmia osallistujille ja jälkipolville.
Täysi kuvagalleria on nähtävillä Metsäreitti ry:n Flickr-sivustolla.